Särkynyt Sydän

Aitoa ja rehellistä puhetta uskottomuutta kohdanneesta parisuhteesta, kaikessa raadollisuudessaan ja kauneudessaan.



Miten uskottomuudesta selviää? Voiko parisuhdetta jatkaa uskottomuuden jälkeen ja mitä se vaatii? Miltä pettäjästä tuntuu? Miksi pettäminen on niin yleistä? Voiko sydän enää koskaan eheytyä?



"Äkkiä kuitenkin ymmärsin, että kohdatessani omat haavani ja arpeni tunsin olevani voimakkaampi. Kyyneleet puhuivat omaa kieltään eivätkä ne virranneet silmistäni, vaan sydämeni kaikkein syvimmästä ja pimeimmästä sopukasta. Ne kertoivat minulle tarinaa, jota en itsekään täysin tuntenut. Siellä minä purjehdin lautalla sysimustassa pimeydessä, mutta taivaanrannassa välkkyi majakan valo, joka johdattaisi lautan vakaalle maalle, jos vain kuohuva meri sen sallisi, eikä olisi liian myöhäistä.

En ollut koskaan aiemmin puhunut haavoistani, sillä olin pelännyt niiden käyvän silloin vielä todellisemmiksi ja kipeämmiksi. Nyt kuitenkin tapahtui juuri päinvastoin, haavat umpeutuivat kyynelteni voimasta.

Olin välillä iskenyt nyrkeilläni rannan pikkukiviin ja käteni olivat vereslihalla, mutta en edes tuntenut kipua, sillä olin parantumassa. Ymmärsin, miksi katolilaiset käyvät ripillä, vaikka tietävät että papit tekevät samanlaisia tai vielä pahempia syntejä kuin he itse. Sillä ei ollut väliä, kuka kuunteli. Tärkeintä oli paljastaa haava, jotta aurinko puhdistaisi ja sadevesi pesisi sen."

lainaus Paulo Coelhon kirjasta Vakooja


UUSIMMAT KIRJOITUKSET